Vauvoja talossa

Vauvat, 4vrk

Meillä on vihdoin vauvoja!

Kissojen suunnitelmat eivät aina mene meidän ihmisten suunnitelmien kanssa yksiin. Kun me ihmiset päätimme keväällä, että Helmin huhtikuun kiimaan kutsutaan poikaystävä kylään (kiimat olivat siihen saakka olleet säännölliset), niin neiti päättikin aloittaa kesäloman :)

Kesästä sisarukset nauttivatkin täysin siemauksin, mutta siitä voisin kertoa lähinnä kuvin ihan erillisessä postauksessa. Edellinen postaus kun on kevättalvelta, niin paljon tilanteita ja tunnelmia on jäänyt dokumentoimatta.

Kesäiltojen pimetessä, Helmille sopi aloittaa kiimailu uudelleen ja elokuussa vierailulle tuli komea & hellyydenkipeä Hiski-poika.

Yökyläilyn jälkeen odottelimme tuloksia, jotka pikkuhiljaa alkoivat näkyä ja täydentyivät viime tiistaina aamuyön herätyksellä. Helmi oli antanut pieniä vinkkejä jo maanantaina, mutta selkeitä merkkejä synnytyksestä ei ollut ennen aamuneljän herätystä. Soitin heti sovitusti kasvattajalle, joka saapui juuri ensimmäisen pennun syntymähetkellä paikalle.

Synnytys sujui hyvin. Helmi hoiti tehtävät itse ja rupesi heti nuolemaan pentuja sekä katkoi napanuorat. Ensin syntyi tyttö varttia vaille viisi (kaneli-hopea tai suklaa-hopea... odottaa vahvistusta) ja tasan kolme tuntia myöhemmin isotäpläinen hopea-poika. Pojan synnyttyä Helmi-mamma rauhoittui ja alkoi imettämään lapsukaisia. Ruokailut ovat sujuneet hyvin, sillä nyt viidentenä päivänä, ovat pennut tuplanneet syntymäpainonsa.

Helmi päästi Puusti-enon tutustumaan lapsiinsa jo heti ensimmäisenä päivänä. Puusti oli hyvin varovainen ja vieläkin katselee mieluummin etäältä lapsukaisia. Helmi on huolehtivainen mamma, eikä kukaan pääse sen vauvojen luokse ilman, että mamma tulee vahtimaan. Ensimmäisinä päivinä olikin ongelmana Helmin levottomuus ja lastensa kantelu. Päivällä se toi meidän ihmisten perässä lapset olohuoneen matolle ja illalla nukkumaan mennessä kantoi ne pesästä sänkyyn. Onneksi saimme pian hyviä vinkkejä ja muokattuani pesää, saimme rauhan ja ehkä lähes täydellisen mamman pikkukisuille. Tällä hetkellä Helmi huolehtii pienokaisistaan todella hyvin, mutta tulee välillä meidän ihmisten luokse ja jopa hetkittäin leikkii jo Puustinkin kanssa (ja pennut pysyvät pesässä). Tästä Puusti on erittäin onnellinen ja tänään sillä olikin ihan superravit ilosta!

 Mammaudestaan nauttiva Helmi <3

 Äiti & tytär

Äiti & poika

Kiimailuja

Pari kuukautta on vierähtänyt edellisistä päivityksistä. Joulun ajoilta muistissa on lähinnä oma flunssani, vanhempieni luona vietetty joulu kisujen kera sekä sisarusten syntymäkodin "äipän" vierailu kasvattajien kanssa.

Mökkijoulu yöpymisineen meni yllättävän mukavasti, tosin melko pian luovutettiin ja joulukuusi siirtyi parvekkeelle. Kaikki saivat herkkuja ja pienet paketit. Eikä siellä kauaa oltu vieraskoreita, vaan illan vauhtijuoksuilla pudotettiin tavarat pöytäliinan mukana alas. Välipäivien vierailijat olivat mukavaa seuraa, kun kisut saivat uusia leikittäjiä ja minä muiden kisupäivityksiä. Päivän parhaiten muistiin jäänyt kommentti oli valtavasta Puustista :)

Oheinen kuva ehkä hieman kertoo sisarusten kokoerosta (Helmi 3,3kg ja Puusti 5,5kg)

Huomioi Helmin ihanat sydämenmalliset selkätäplät :)

Helmi päätti sitten aloittaa kevään ajoissa ja ensimmäinen kiima olikin jo tammikuun alkupuolella. Tämä pisti hieman pentusuunnitelmia uusiksi ja jos kaikki menee toivotusti, niin meillä olisikin jo kesällä vauvoja! Vielä yritetään kestää muutamat kiimat, jotta neiti saisi hieman ikää lisää (huomenna 10kk synttärit).

Kiimailuissa mouruilu on ollut vähäistä, enemmänkin valittavaa kurinaa. Levottomat yöt useine heräilyineenkin on mennyt, kun tietää niiden olevan ohitse muutamien päivien jälkeen ja ajoittain neiti on niin suloinen kaivautuessaan kainaloon. Kiima innosti kuitenkin uudelleen kiipeilyharrastuksiin. Milloin sitä yöllä loikitaan oven päälle keikkumaan ja siitä 2,5m korkean kaapin päälle tutkailemaan ja toisinaan roikutaan henkarivaatteissa, kun on pyöreältä tangolta luiskahdettu niiden päälle. Näiden lisäksi useamman viikon harrastuksena oli hypätä selän kautta erinäisiin paikkoihin... vaatekaappiin, tiskikaappiin tai vain olkapäälle keikkumaan. Tämä oli ensimmäisillä kerroilla hauskaa, kun oli neulepaidat päällä. Kun pari kertaa aamun vaatteita kaapista hakiessaan sai kissan paljaalle selälle... oli tästä harrastuksesta tehtävä loppu. Omista tekemisistä tuli sitten paljon tietoisempia ja ympäristön huomioonottavia.

Niin ja oppi Helmi sitten avaamaankin sen talon ainoan suljetun ovenkin. Tosin ovi on suhteellisen jäykkä, joten neiti joutuu useamman kerran hyppäämään kahvaan roikkumaan ennenkuin se antaa periksi (ärsyttävää erityisesti yöllä, mutta ovi pidettävä kiinni, koska muutamat pisut kiimojen aikaan menee hiekkiksen ohitse. Onneksi kuitenkin lattialle... "koputtaa puuta".)

Äidin pikku apuri.

Varmasti tähän väliin on mahtunut paljon muutakin, mutta lähinnä toistoa tyypillisistä arjen kuvioista. Satunnaisesti ne kiristävät hermoja, enimmäkseen kuitenkin huvittavat ja hellyyttävät. Monta kertaa tekisi mieli vain pussailla kisut märiksi kun ovat niin ihania, mutta jo ensimmäisen suukon lähestyessä siskot peruuttavat tyylillä pois paikalta :)

 Olen näin talvella tehnyt melko paljon töitä kotoa käsin ja aina inspiraatio ei ole oikeissa asioissa. Lopuksi kuvia yhdeltä aurinkoiselta päivältä, jolloin otin kuvia sisaruksista ja leikin kännykän pikasuodattimien kanssa.

 "kosketus"

 päivälepo

 Puusti nauttii auringosta

 Helmi, kaunis patsas

 Puusti, the iso Jätkä

 Herkkä Puusti Poika

 Herkkä Helmi Hippiäinen

Helmi, the diiva Neiti

Näyttelymurinaa, vatsapöpöjä & ennakkolahjoja

Jälleen on huomaamatta vierähtänyt kuukausi ja "lapsi" -perheessähän tapahtuu aina paljon sinä aikana.

Pari viikkoa sitten kävimme Turussa näyttelyssä. Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisesti eli hotelliyöpyminenkin tuli testattua. Hotelliin kotiuduttiin nopeasti, kunhan ihmiset pitivät seuraa. Muualla käytyämme, yllättivät sisarukset palatessamme nopealla vastaantulolla ovella. Käytävälle rynnättiin tutkimaan meininkiä reippaana. Onneksi käytävä oli tyhjä ja herkut huoneessa helposti saatavilla, jolloin juniorit saatiin palautettua lyhyen tutustumisreissun jälkeen takaisin huoneeseen.

 Rentona sängyllä loikoilua oman viltin päällä.

Veikan huolenpitoa <3

 Näyttely meni Helmin kanssa tulosten kannalta jälleen ihan mukavasti, positiivisia lauseita ja molempina päivinä ex1. Jokin on kuitenkin muuttunut kasvavalla neidillä. Tällä kertaa Helmi sähisi, murisi ja häkistä poisotettaessa myös tärisi eli ei pystytty rentoutumaan. Lauantai reipasotteisen tuomarin kanssa oli hankalampi ja jouduin pitämään pikkuista sylissä koko arvostelun ajan. Sunnuntaina saimme ihastuttavan, tilanteen huomioivan, Bobbyn ja Helmi hieman jo rohkaistu olemaan pöydällä :) ...värin paras arvostelussa ei enää ollutkaan mukavaa ja siirryimme tuomarin luvalla kesken sivuun. Sunnuntaille hankin Helmille pussukan ja ehkä sekin hieman auttoi. Taitaa neidistä tulla Ulpu-äitinsä tavoin pussieläin. Toivottavasti tämä vaihe menisi ohitse, jotta näyttelyt voisivat olla jälleen pentuaikojen mukavia retkiä. 

Näyttelyn tuliaisina saimmekin sitten kotiolojen ensimmäisen vatsapöpön. Muutama päivä meni oksentaessa kaikille lattioille jättämilleni matoille vähintään kerran sekä paljon nukkuessa. Neste onneksi kelpasi vapaaehtoisesti, joten ruiskulla annoin vain vesi-maitohappobakteeriseosta. Noina päivinä ei edes osannut nauttia siitä, että kukaan ei ole kerjäämässä, kun itse syön. Onneksi parin päivän jälkeen alkoi näkyä paranemisen merkkejä ja viikonloppuna leikittiinkin jo lapsivieraiden kanssa lähes entiseen malliin. Lopullinen vahvistus paranemisesta tuli tämän viikon alussa, kun juniorit yrittivät uskotella, että edellisen viikon nälkä on jäänyt varastoon ja ruokaa tarvittaisiin koko ajan... sekä siitä, että aamuyöllä alkoi erittäin tehokkaat sekä pitkään jatkuvat ravit, joissa jälleen mutkat vedettiin suoriksi niin, että kynsien rapina vain kävi. 

Kuluneen kuukauden aikana tuli meille myös joulu ennakkoon ja juniorit saivat uuden radan katon rajaan. Radan toiseen päähän pääsee kiipeilytelineen ylätasolta ja toinen pää päättyy vanerilaatikkoon pöydän päätyyn. Pituutta radalla on yhteensä reilu kuusi metriä. Rakennelma oli erittäin onnistunut, eikä sen valmistumista edes meinattu malttaa odottaa, kun piti jo päästä kokeilemaan :D

 Hieman minua ensimmäisillä kerroilla jännitti, kun vauhdikkaita leikkejä yläilmoissa harrastettiin.

 vauhdissa ei kuvista saanut tarkkoja, mutta tunnelma välittyy kyllä.

 Radan toisen pään laskeutumisreitti oven vieressä.

Neiti tyytyväisenä. 

Turun näyttelyreissulla kasvattaja varoi automatkan aikana sanomasta kissoja nimeltä, ettei suotta odottaisi kontaktia, kun niistä puhutaan. Itse en ollut tajunnut asian tarpeellisuutta, kun tuntuu siltä, ettei nuo vieläkään ymmärrä omaa nimeään. Mietin hetken, että onkohan niissä jotain vikaa sen suhteen, kunnes tajusin, että vika on kyllä minussa. Aina ei taida olla hyväksi rakkaiden lasten moninimisyys... miten voisikaan tunnistaa nimeään, kun nimet vaihtuvat päivän ja tilanteen mukaan.

Helmi, Hippi, Hippiäinen, Sisko, Helmikkä, Rääpäle, Neiti... ja Puusti, Poika, Veikka, Jätkä... ja jonkun varmaan unohdinkin. Seuraava operaatio onkin keskittyä yhteen nimeen.

Lopuksi vielä pari kuvaa tämän aamun avaran luonnon Kolibri -ohjelman nauttimisesta.

 Helmi & Kolibri

Puusti & Kolibri tassuissa

Kuvissa juniorit ylpeänä esittelevät lihaksikkaat takaraajansa :)

Hippi & Poika

Edellisestä kirjoittelusta on jo kulunut runsaasti aikaa ja saas nähdä mitä hullunkuristen perheiden tapahtumista saan tähän taltioitua.

Ensimmäisenä tilannekatsaus junioreiden kokoon: 6,5kk, jolloin Helmi 2,8kg ja Puusti 4,4kg. Tästä siis otsikon nimet. Helmiä olen kutsunut jo jonkin aikaa hippiäiseksi ja Puustista minulle sanottiin jokin aika sitten, että sen nimi ei voi olla mikään pulla-Puusti, kun jätkä on lihaksikkain kissa-nuorukainen, mitä me on nähty. Täten häntä ruvettiin kutsumaan Pojaksi. Minulle Puusti on kyllä nyt ja tulevaisuudessa Puusti, mutta rakkaalla lapsella on monta nimeä ja viimeisin on tämä Poika. Helmi Hippiäisestä tuli siinä samalla lyhennetysti Hippi. Pakko myöntää, että tykkään kyllä näistäkin nimistä, joten meillä on nyt Puusti Poika ja Helmi Hippi(äinen).

Yksi ehkä eniten odotettuja asioita oli Tampereen syyskuisen näyttelyn kuvat, jotka Tessa.lv otti. Onneksi on salamat ja nopeat suljinajat. Saatiin sentään suurin osa liikkeestä pysäytettyä.
Pistän heti niitä tähän muutaman ja blogin loppuun lisää.

Sisarukset kiltin, söpön ja rauhallisen näköisinä, vaikka molempia nosteltiin useamman kerran kuvauspöydälle takaisin innostuttuaan liikaa kuvaajan leluista.

Helmi Hippiäinen edustuskelpoisena

Puusti Poika hurmaavana itsenään

Yksi suurimpia jännityksen aiheita viimeisen kuukauden aikana oli kymmenen päivän lomamme. Siis me ihmiset reissattiin ihan ulkomaille saakka, joten sisaruksille piti järjestellä toisenlainen loma. Reissuun lähtiessäni olin kyllä jo hyvillä mielin, sillä sisarukset saivat oleskella tutussa kodissaan ja saivat tutut ihmiset palvelijoikseen. Reissun ylittäessään puolenvälin, sain viestin, että voiko juniorit viedä toiseen osoitteeseen pariksi päiväksi. Koska tiesin paikan, niin lupasin ilman vastuuta niiden aiheuttamista tuhoista.

Isompia tuhoja ei juniorit aiheuttaneet, mutta hieman liikettä kuitenkin. Paikan koiran (joka ei ollut kotona) ruokasäkki rei-itettiin,  liskon terraarion edustalle rakennettiin barrikadi yöksi ja pikkutavaroita korjattiin pois sitä mukaa, kun juniorit löysivät niistä mukavia leluja itselleen.

Reissuun sain kuitenkin pari kuvaa, jotka kertoivat niiden viihtyneen.

 Kotoisen oloista leikkimistä

 Turvallista uneksimista

 Lisko kiinnosti erittäin paljon ja ehkä hieman toisinkin päin...

Loma oli siis onnistunut kaikille!

Tänään myrskytuulisena iltana, sähköt katkesivat tunniksi asunnoltamme. Sytytimme siis useita kynttilöitä. Tämä oli ensimmäinen kerta junioreiden aikana. Poika kävi ensimmäisenä tutustumassa, mutta huomasi onneksi riittävän etäältä lämmön ja poistui paikalta. Hipille tuo ei riittänyt, vaan päätti tutkia hieman lähempää... ja kävi niin kuin monelle kissalle ainakin kerran eli kulmakarvoista osa meni kippuralle. Sillä hetkellä poistuttiin paikalta, mutta oli lähellä, ettei toiselle puolelle käynyt samoin, kun liekki yhä edelleen kiinnosti. 

Muuten elämä on ollut varmasti melko samanlaista, kun useissa oci-perheissä. Korjataan sitten kiipeilypuuta tai asennetaan television seinäkiinnikkeitä, tiskataan tai laitetaan pyykkejä kuivumaan, niin kaikessa on apurit mukana. Eikä riitä, että etäältä katseltaisiin, vaan väliin pitää nenä työntää sekä hieman tassulla koittaa. Meidän ihmisten kotipäivät ovat heille edelleen melko rankkoja, kun pitää olla jatkuvasti valppaana, ettei vain missaa mitään :)

Poika on edelleen hieman rauhallisempi ja voisiko sanoa, että kiltimpi. Ei Hippikään tuhma ole, se vaan rakastaa kiipeilyä (vaatekaappien ylimmillekin hyllyille+ roikkumista kahvoista, naulakon päällä, suihkuverhotangon päällä, tuuletusikkunan päällä) ja tällä hetkellä haaveillaan makuuhuoneen roikkuvaan lamppuun hyppäämistä. Lisäksi Helmi on heittäytynyt "vauvaksi". Hän tulee aamusta "inisemään" viereen, kömpii peiton alle, kehrää + polkee ja puraisee... ei kovasti ja ilkeästi, vaan enemmänkin hellyyttä osoittaen ja kutittaen. Puusti puolestaan nukkuu yleensä kiltisti koko yön jaloissa ja tulee iltaisin syliin. Helmi ei ole aikoihin rauhoittunut enää istuessa syliin.

On multa kysyttykin, että oletko varmasti hankkinut kissoja? ...toinen kun makoilee (ja kävelee) jaloissa kuin koira ja toinen kiipeilee kuin marakatti... niin, katti kuin katti, vaikka olisikin sitten marakatti :D

Eiköhän tässä jälleen yhdeksi kerraksi tarinaa. Lopuksi vielä muutamia kuvia, kun juniorit olivat lähes 5kk ikäisiä.

Minne pennut ovat kadonneet?

Helmi ja Puusti saavuttavat pian 5kk:n iän. Ei siis vielä paljon mitään, mutta huomaan, ettei minun luonani enää ole pentuja, vaan pari persoonallista junioria. Fyysisestikin on 1,5kk:n aikana kasvettu reippaasti. Puustille on tullut painoa lisää kilo ja Helmillekin 0,8kg.

Sisaruksien yhteisiä touhuja on ollut huippua seurata. Ajatus siitä, että minä jään huomiotta, on ollut aivan turha. Päivä päivältä persoonat tulevat selkeämmin esille ja he hakevat itsekseen kontaktia minuun. Tänäänkin on Puusti jo sylitellyt yksin näyttelystä saavuttuamme ja nyt kirjoittaessani tulee Helmi kehräten puskemaan läppäriä, käppäilemään sen yli, kiipeää syliini ja niskaani ja keskeyttää puuhani Ihanalla tavalla.

Jotkin Helmin neitimäiset piirteet muistuttavat edesmenneen Viivi-kissani piirteitä, jopa siinä määrin, että mainitsin läheiselleni välillä meinanneeni kutsua häntä Viiviksi. Vastaukseksi sain, että olen kutsunut jo... Täysin eri kissa ja persoona tuo on, eikä nimi tule haikeudella, vaan ihan alitajunnan virtana, ilman vertausta tai kaipuuta Viiviä kohtaan.

 Edelleen ajoittain juniorit mahtuvat molemmat syliini yhtä aikaa <3

 On ne vaan niin lutusia... varsinkin, kun nukkuvat :)

Tänään oli jälleen näyttelypäivä. Tällä kertaa kotinurkilla Tampereella. Uskon, että lyhyempi matka oli meille kaikille mukavempi. Ennakkojännitystä ei ollut tällä kertaa sisaruksillakaan, joten ensimmäiset tunnit kävimme yhteistä henkistä taistoa siitä, että saavatko he tahtonsa läpi ja pääsevät pois häkistä (tai ainakin saavat ruokaa ...ja lisää ruokaa) vai onko päätös minun ja he pysyvät siellä. 

Jonkinlaiseen kompromissiin pääsimme ja vuoronperään he pääsivät sylistäni tutkailemaan niin muita ihmisiä kuin kisujakin. Juniorit saivat silityksiä useilta lapsilta ja uskon, että ilo oli ainakin minun ja lasten välillä molemmin puolinen. Koska sisarukset ovat niin kilttejä, niin oli mukavaa antaa vierailijoiden silittää heitä ja samalla kertoa, kuinka ihania ocit ovat! 

 Iltapäivällä oli ilo löytää heidät hyvin rentoutuneena häkistään.

 Taisin herättää sisarukset oikeilta uniltaan :D

 Puusti jatkoi unia ja Helmi päätti hieman siirtyä, jotta kuvaan saadaan paremmin kasvattaja Ullan tekemä Piraatti-pentueen huopa... sekä hieman tuunailtua sisustusta (verhojen takana on tietenkin pitänyt käydä moneen kertaan).

Kehuja ja ex1 Helmi jälleen sai... mietin vaan, että kehutaanko kaikki lapset samalla tavalla ja sitten vasta joskus isompina tulee totuus esille :) Puustikin pääsi moikkaamaan tuomaria. Epävirallisesti ja koko arvostelun päätyttyä. Erityisesti turkin kunto ja kuvioinnit saivat häneltä innostuneet kehut, mutta lihaksikas ja hyvämallinen kroppakaan ei jäänyt huomaamatta. Täplien kanssa se olisi varmasti kova kilpailija sisarilleen, mutta taitaa nyt poikkeavalla kuvioinnillaan, viedä kuitenkin voiton kaikkien suosiossa yksimielisesti.

Päivän yksi kohokohta oli se, kun kävimme Tessan kuvattavana. Uskomattoman hyvin löytyi kuvista onnistuneita, vaikkei kaverit pysyneetkään yhtään paikallaan ja aikaa kului niiden takaisin pöydälle nostamiseen lähes yhtä paljon kuin kuvaamiseen. Muutamille kierosilmille ja jääkiekon maalivahti-tyyppisille kuville nauroimme Ullan kanssa ääneen, mutta ne jäi kuitenkin lunastamatta. Nyt vain odottelen kuvien saapumista sähköpostiini. 

 Puustin kanssa keskusteluita pihapenkillä lämpimänä syyskuisena alkuiltana. Puusti on edelleen sitä mieltä, että valjailla on jokin luonnoton voima, joka pyrkii kaatamaan hänet. Siksi ulkoilu on hänen kanssaan enimmäkseen istuskelua ja juttelua :)

 Puusti esittelee komeaa kuviointiaan ja kiiltävää turkkiaan.

 Helmi ei ole antanut valjaille samaa valtaa, vaan paikasta toiseen säntäilyn lisäksi, jatkaa kiipeilytaitojen testaamista hyppäämällä puunrunkoon.

 Suloinen neiti pienen hetken paikallaan, jotta saadaan yksi lähes heilahtamaton kuva kännykällä.

"En se minä ollut..."

Puusti on löytänyt vessapaperirullat ja löytää ne myös muualtakin kuin telineestä... siksi niitä on tuhoutunut jo neljä. 

Vähäistä tämä silti on eli muuten tuhot ovat jääneet lähes olemattomiin.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. 

Lämmintä syksyn jatkoa toivottavat,

Helmi, Puusti & Tiina