Pari viikkoa sitten kävimme Turussa näyttelyssä. Ensimmäistä kertaa kaksipäiväisesti eli hotelliyöpyminenkin tuli testattua. Hotelliin kotiuduttiin nopeasti, kunhan ihmiset pitivät seuraa. Muualla käytyämme, yllättivät sisarukset palatessamme nopealla vastaantulolla ovella. Käytävälle rynnättiin tutkimaan meininkiä reippaana. Onneksi käytävä oli tyhjä ja herkut huoneessa helposti saatavilla, jolloin juniorit saatiin palautettua lyhyen tutustumisreissun jälkeen takaisin huoneeseen.
Rentona sängyllä loikoilua oman viltin päällä.
Veikan huolenpitoa <3
Näyttely meni Helmin kanssa tulosten kannalta jälleen ihan mukavasti, positiivisia lauseita ja molempina päivinä ex1. Jokin on kuitenkin muuttunut kasvavalla neidillä. Tällä kertaa Helmi sähisi, murisi ja häkistä poisotettaessa myös tärisi eli ei pystytty rentoutumaan. Lauantai reipasotteisen tuomarin kanssa oli hankalampi ja jouduin pitämään pikkuista sylissä koko arvostelun ajan. Sunnuntaina saimme ihastuttavan, tilanteen huomioivan, Bobbyn ja Helmi hieman jo rohkaistu olemaan pöydällä :) ...värin paras arvostelussa ei enää ollutkaan mukavaa ja siirryimme tuomarin luvalla kesken sivuun. Sunnuntaille hankin Helmille pussukan ja ehkä sekin hieman auttoi. Taitaa neidistä tulla Ulpu-äitinsä tavoin pussieläin. Toivottavasti tämä vaihe menisi ohitse, jotta näyttelyt voisivat olla jälleen pentuaikojen mukavia retkiä.
Näyttelyn tuliaisina saimmekin sitten kotiolojen ensimmäisen vatsapöpön. Muutama päivä meni oksentaessa kaikille lattioille jättämilleni matoille vähintään kerran sekä paljon nukkuessa. Neste onneksi kelpasi vapaaehtoisesti, joten ruiskulla annoin vain vesi-maitohappobakteeriseosta. Noina päivinä ei edes osannut nauttia siitä, että kukaan ei ole kerjäämässä, kun itse syön. Onneksi parin päivän jälkeen alkoi näkyä paranemisen merkkejä ja viikonloppuna leikittiinkin jo lapsivieraiden kanssa lähes entiseen malliin. Lopullinen vahvistus paranemisesta tuli tämän viikon alussa, kun juniorit yrittivät uskotella, että edellisen viikon nälkä on jäänyt varastoon ja ruokaa tarvittaisiin koko ajan... sekä siitä, että aamuyöllä alkoi erittäin tehokkaat sekä pitkään jatkuvat ravit, joissa jälleen mutkat vedettiin suoriksi niin, että kynsien rapina vain kävi.
Kuluneen kuukauden aikana tuli meille myös joulu ennakkoon ja juniorit saivat uuden radan katon rajaan. Radan toiseen päähän pääsee kiipeilytelineen ylätasolta ja toinen pää päättyy vanerilaatikkoon pöydän päätyyn. Pituutta radalla on yhteensä reilu kuusi metriä. Rakennelma oli erittäin onnistunut, eikä sen valmistumista edes meinattu malttaa odottaa, kun piti jo päästä kokeilemaan :D
Hieman minua ensimmäisillä kerroilla jännitti, kun vauhdikkaita leikkejä yläilmoissa harrastettiin.
vauhdissa ei kuvista saanut tarkkoja, mutta tunnelma välittyy kyllä.
Radan toisen pään laskeutumisreitti oven vieressä.
Neiti tyytyväisenä.
Turun näyttelyreissulla kasvattaja varoi automatkan aikana sanomasta kissoja nimeltä, ettei suotta odottaisi kontaktia, kun niistä puhutaan. Itse en ollut tajunnut asian tarpeellisuutta, kun tuntuu siltä, ettei nuo vieläkään ymmärrä omaa nimeään. Mietin hetken, että onkohan niissä jotain vikaa sen suhteen, kunnes tajusin, että vika on kyllä minussa. Aina ei taida olla hyväksi rakkaiden lasten moninimisyys... miten voisikaan tunnistaa nimeään, kun nimet vaihtuvat päivän ja tilanteen mukaan.
Helmi, Hippi, Hippiäinen, Sisko, Helmikkä, Rääpäle, Neiti... ja Puusti, Poika, Veikka, Jätkä... ja jonkun varmaan unohdinkin. Seuraava operaatio onkin keskittyä yhteen nimeen.
Lopuksi vielä pari kuvaa tämän aamun avaran luonnon Kolibri -ohjelman nauttimisesta.
Helmi & Kolibri
Puusti & Kolibri tassuissa
Kuvissa juniorit ylpeänä esittelevät lihaksikkaat takaraajansa :)
